Meistä ja minun tarinani

Aloitin luonnonmukaisten ihonhoitotuotteiden valmistamisen, sillä vuonna 2009 työuupumuksen yhteydessä, minulle kehittyi yliherkkyys kemikaaleille, voimakkaille hajuille, valoille ja äänille. Aloin reagoida kemikaaleihin, joita ruiskutetaan kaikkiin uusiin vaatteisiin ja huonekaluihin, hiushoitotuotteisiin, hajusteisiin yms. Sain oireita kuten kuivat silmät, äänen käheys, hengitysvaikeudet, metallinmaku suussa jne.

Ymmärsin, että minun on poistettava nämä kemikaalit jokapäiväisestä elämästäni.

Tein raskasmetallitestin nähdäkseni, onko minulla esimerkiksi elohopeaa kehossani. Testi näytti mm., että minulla oli paljon alumiinia kehossani. Alumiini liitetään Alzheimerin tautiin sekä mahdollisesti rintasyöpään, ja se vaikuttaa myös meidän hermojärjestelmäämme negatiivisesti. Käyttämäni deodorantti sisälsi alumiinia, ja kun voitelin sitä kainaloihin, alumiini imeytyi suoraan lymfaattiseen järjestelmään.

Päätin kokeilla alumiinittomia vaihtoehtoja, kuten deodoranttikiviä, voiteita ja suihkeita. Mikään näistä ei kuitenkaan toiminut haluamallani tavalla. En myöskään halunnut palata aikaisemmin käyttämiini deodorantteihin. Onnekseni löysin luonnonmukaisen deodoranttireseptin ja ajattelin kokeilla sitä ennen kuin luovun toivosta. Se toimi välittömästi, ja muuttamalla reseptiä hieman päädyin toimivaan tuotteeseen.

Tekemäni deodorantti osoittautui toimivaksi myös useimmilla ystävilläni ja tuttavillani. Näin sain tarpeeksi todisteita uskaltaakseni myydä sitä eteenpäin ja liityinkin Reko-rinkiin huhtikuussa 2016 ja sillä tiellä nyt ollaan… Tällä hetkellä minulla on jälleenmyyjiä aina Kokkolasta Paraisiin saakka, ja lisää heitä liittyy mukaan koko ajan.

 

Tuotteeni ovat EU:n kosmetiikkatuotteiden CPNP rekisterissä ja ne ovat turvallisuustestattuja.

 

Haluan tuotteillani osoittaa, että luonnollisia vaihtoehtoja kemikaalitäytettyihin tuotteisiin löytyy.
Iho imee kaiken sen, millä se pestään, voidellaan ja meikataan ja siksi onkin erityisen tärkeää, että käytämme puhtaita ja myrkyttömiä tuotteita.

Maria

Adress - Osoite

Björsåkersvägen 2 A1
68630 Jakobstad
Finland

Ta kontakt - Ota yhteyttä

050 537 1107

  • Black Facebook Ikon
  • Black Instagram Ikon

©2019 BY M HANDMADE.